maanantai 1. syyskuuta 2014

Projekteja

Asiakaslähtöinen valmistaminen
Puunäyttö
Aihe: Keppihevostalli

Suunnitteluun käytetty aika
Asiakkaan kanssa n. 3 h kolmella eri käyntikerralla
Omissa oloissa n. 18 h viikon ajan 

Rakentamiseen käytetty aika
Noin 53 tuntia kuutena päivänä


Suunnittelun loppuvaihe miinus päätyikkunat
Projektiokuva runkorakenteesta










Aiheen valinta, kustannusarvio ja suunnittelu
  Tuttavaperheen 8 vuotta täyttävän tyttären syntymäpäivälahjaa miettiessä tuleva anoppini heitti ilmoille idean keppihevostallista; tyttö kun varsin innoissaan leikkii heppaleikkejä. Rakentajaksi valikoiduin luonnollisesti opiskelemani alan perusteella.

Budjettia miettiessä heitin ilmoille luvun 150 euroa, joka aluksi kauhistutti maksajaa. 8-vuotiaalle noin kallis lahja toki on ehkä hieman liioiteltu, mutta muutaman puhelun jälkeen rahoittajiksi saatiin liuta sukulaisia, jolloin yksittäisen henkilön lompakkoa keventävä taakka jakautui mukavasti moneen eri suuntaan.

Suunnittelun aloitin tutkimalla kuvia hevostalleista ja sillä varauksella, että henkilö, jonka pihalle kyseinen koppero asetettaisiin, haluaisi jonkinlaisen ulkonäkövaateen minulle asettaa.

Rajoitteet tulivatkin nopeasti ja helposti selville: Kattohuovat tulisivat asiakkaan kontaktilta, sillä niiden olisi oltava Katepalin Rocky -malliset. Myös tallin sävy olisi oltava keskiharmaata ja valkoista, jotta se soituisi nätisti muun pihapiirin valko-harmaa-musta-tematiikkaa noudattavaan rakennuskokonaisuuteen. Heostallin rakenteen tulisi olla kevyt ja helposti siirreltävissä.

Rakentaminen
  Hyväksytin suunnitelmani opettajalla, jolta tuli heti palautetta rungon liitoskohtien toimivuudesta. Hän suositteli jiirejä ja lapaliitoksia alkuperäisten ruuviliitosteni sijaan, joten minun oli heti palattava tietokoneelle tekemään sahauslistaani pieniä mittamuutoksia.

Sahasin kertopuuta yhteensä parisenkymmentä metriä runkoa varten. Osa palokoista täytyi vielä jatkosahata sopivaan kulmaan tai tehdä lapaliitos. Tallin pilttuiden väliseinät päätin upottaa kertopuurunkoon, joten yläjyrsin sai myös töitä.

 Ennen varsinaista kokoamista heitin pintaan valkoisen talomaalin, ja lähdin sahailemaan vaneriosia.

Ovia tein alunperin 5 kappaletta, yhden ulko-oven ja neljälle pilttuulle, mutta materiaalikustannusten säästämiseksi (säästö se on pienikin säästö!) vähensin pilttuiden määrän kahteen, ja tein kahdesta muusta tilasta keppihevosille satulahuoneen ja harjaustilan.

Tallin ulkoseiniin tein urat jäljittelemään vaakasuuntaista lautaseinää pyörösahalla. Sahailin 12mm paksuun sekavanerilevyyn siis 100mm välein noin 2mm syviä uria, ei sen kummempaa. Alunperin suunnittelin käyttäväni käsijyrsintä ja tehdä urat 45 asteen terällä samaan syvyyteen, mutta löysin vaan tyhmän mallisen käsijyrsimen, jonka vakauteen en luottanut (olin aiemmin, työharjoittelussa, käyttänyt pienempia ja kätevämpiä jyrsimiä).

Aikataulun kiireellisyyden ja jonkin kummallisen maali-ei-kuivu-kuten-tuoteseloste-sanoo -ilmiön seurauksena maalipinnan kaksivärisyysratkaisu lienee ollut virhe. Purkin kyljessä ilmoitettiin maalin kuivuvan 16 tunnissa (pintakuiva 6h), mutta vielä kaksi päivää myöhemmin osia siirrellessäni sain maalitahroja ympäri raksan lattiaa, pöytiä, käsiä sekä jo maalattuja osia. Harmaalla pinnalla valkoinen (ja toisinpäin) valitettavasti näkyy suhteellisen selkeästi, joten korjausmaalaus oli yksi tyhmä pitkä urakka, johon ei ollut oikeastaan varaa deadlinen lähestyessä.

Katon asennus oli mielenkiintoinen urakka. Sain asiakkaalta n. 75 kiloa kattohuopaa eli Katepalin kumibitumilevyjä. Levyn alapuolella olevaa liimapintaa kuumensin vähän kuumailmapuhaltimella ja löin levyn kiinni huopakattonauloilla ja niiteillä. Katon asennukseen sain alkukankeuksien vuoksi kulutettua lähes 7 tuntia kun osaava ammattilainen olisi pinnoittanut alle 3 neliön kokoisen katon noin puoleen tuntiin! Hyvä minä, siis.

Asiakas rakastui viimeistelemättömäksi jääneeseen työhön silti. Pikkutyttö nyt ei juurikaan harmittele maalipinnan virheitä tai puuttuvia koristelistoituksia. Keppihevostalliin muutti heti kaksi asukasta, satulahuoneeseen raahattiin erilaisia villalanganpätkiä suitsiksi ja heinää ruuaksi, taisi siellä jokunen harjakin olla. Loppujen lopuksi projekti onnistui siis hyvin, vaikka suunnittelussa ja rakentamisessa olisi pitänyt käyttää vielä vähintään yksi päivä lisää.

FONDI2014

Lavasterakennuksen lehti, FONDI on ilmestynyt! Lehteä on mahdollista selata verkkoversiona tästä ja fyysistä versiota on vielä saatavana lavasterakennusosastolta Sastamalasta, Vammalan ammattikoululta tai sähköpostitse osoitteesta tanjakatainen (at) gmail-piste-com!

Ammattiosaamisen näyttö, palvelun toteuttaminen

inspiraatio
Asiakas haluaisi uuteen toimistotilaan uutta ilmettä kattoon, joka toistaiseksi on peitetty vain rumilla akustovillalevyillä, ja jonka ylittää sprinkleriputkisto. Alunperin suunnittelimme katon panelointia, mutta päädyimme hieman luovempaan ratkaisuun, ja loppujen lopuksi netin ihmeellistä maailmaa selatessani törmäsin yllä näkyvään kuvaan. Seuraavana aamuna lavasteella tajusin, että siellä on samanlaisia paneeleita kahvinurkan katossa.

Näkymää



 
Värikokeiluja